maanantai 10. joulukuuta 2018

Luukku 10: Fit & Schlank Schwarz & Grüntee

Tänään onkin vuorossa varsinainen jännyystee. Koska teen nimi ei sanonut minulle mitään, paitsi sen, että kyseessä on vihreän ja mustan yhdistelmä, niin googlasin teen jo ennen haudutusta.

Nimi on sen verran omansa, että vaikka visuaalisesti tee ei täysin ole yhtenäinen, niin oletan teen olevan sama. Teen kuvaus on: Mateeta, mustaa ja vihreää teetä sisältävä päärynän ja persikan makuinen tee. Ja sitten sisältökuvaus: kaikkea muuta paitsi päärynää ja persikkaa. Mm. nokkosta, punaherukkaa, guaranaa, kukkia, mannaa... Löytyy myös geneerinen "aromi", joka varmaan sitten on se päärynä ja persikka. En ihan käsitä mikä teen tarkoitus lienee...

No, maistellaan ennen kuin tuomitaan!

Tee tuoksuu hämmentävää kyllä päärynäiseltä. Maku on myös melkoisen hedelmäisen makea. Tee tosiaan maistuu aikalailla päärynältä ja persikalta. Muuta en maista, joten teen moninaiset ainekset on tosiaan peitetty muutaman aromin alle hyvin tehokkaasti. Miksi niitä edes tarvitsi olla mukana?

En ole musta-vihreiden teiden suuri fani. Olen maistanut muutamaa ja minusta musta ja vihreä tee eivät sovi hyvin yhteen. Maistan vihreän ruohoisuuden ja mustan teen tummuuden, mutta muut nuotit rikkoutuvat ja sekoittuvat, joten makuelämys on minulle vähän tympeä. Jään kaipaamaan sekä mustaa että vihreää makuelämystä. Lisäksi mietin aina, että kestääkö mukana oleva vihreä tee oikeasti hyvänä 100 asteessa haudutuksen mitä nämä sekoitukset yleensä toivovat, koska musta tee taas aukeaa siinä parhaiten. Vai kitkeröityykö vihreä tee taustalla ja siksi maistuu niin oudolle? Mene ja tiedä.

Teekalenterin tasapaino on jännittävä. Suurin osa yrittiteistä on ollut valtavan hyviä. Mutta suurin osa ns. normaalimmista teistä tuntuu olevan kummallisia yhdistelmiä ja sekasotkuja. Vielä tässä on toki piirun verran yli puolet jäljellä, mutta silti. Hämmentävää.

Fit & Schlank Schwarz & Grüntee, vihreä- ja mustatee. Haudutuslämpötila 100ºC Haudutusaika 3 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti