keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Luukku 19: Orange Pistazie Grüner Honeybush

Ja jälleen ollaan honeybushin maailmassa. Sinällään täytyy myöntää, että kalenteri on kyllä avannut silmiäni rooiboksen ja honeybushin maailmaan. Siellä on ihan kivojakin makuja. Nyt kun vielä pääsisin siitä ajatuksesta, että teessä tarvitsee olla kofeiinia... No, kaikkea ei voi saada.

Tämän päivän tee vähän pelottaa minua. Appelsiini pistaasi vihreä honeybush on vähän... Ja siinä oli jotain punaisia marjojakin. Appelsiini ei ole lempimakunu. Pistaasi... Pidän pistaasista. Teessä? En oikein tiedä miten pähkinät edes uuttuvat teehen. Tiedän, että niin voi tapahtua, mutta... No.

Google kertoo, että teessä on tooosi paljon kaikkea. Löytyy omenaa, sokeroitua inkivääriä, appelsiinin kuorta ja paloja, papayaa, rosepippuria, pistaasia ja kukkaa. Että niin. Hyvänä puolena, appelsiini tosin välttämättä ei maistu kovin paljoa. Paitsi tietenkin mukana on myös aromia joka varmaan vahvistaa.

Mutta kokeillun siis. Tee tuoksuu makealle ja hieman appelsiiniselle. Jouduin hetken miettimään miltä tee maistuu, koska se toi minulle mieleen jotain. Appelsiini maistuu, mutta makeana, ei sellaisena kun olen yleensä tottunut. Tee maistuu... Appelsiinimakuvedeltä. Jossa on ehkä vähän muitakin hedelmäisiä makuja.

Kokemus on erikoinen. Ei erityisesti huono, mutta nyt kun mielleyhtymä on syntynyt, minun on vaikea mieltää hauduketta teeksi. Kuuma makuvesi on parempaa kuin kuvittelisi, ainakin tässä tapauksessa. Appelsiini ei tule ihan mehumaisena vaan enemmän sellaisena mitä se tosiaan makuvesissä ja ehkä mehujäissä on, aromina. Muuten maku on geneerisen hedelmäinen enkä osaa erotella muita aineksia. Mikä on sinällään sääli, koska inkivääri on esimerkiksi erinomainen aines.

Mutta todennäköisesti yhdistelmänä sokeroitu inkivääri ja papaya ja appelsiiniaromi ovat niin voimakkaan makeita ja yhtenäisiä, etteivät ne voi enää erota. Pistaasi, se jää jonnekin kauas varjoon.

Jos en uskoisi, että viileänä muut maut korostuvat, voisin melkein leikitellä ajatuksella tämän teen kylmähaudutuksesta kesäjuomaksi. Mutta koska jo hetken aikaa pannussa viilentynyt tee maistuu hieman happamammalta niin luulen, että appelsiinin huonommat puolet korostuisivat ikävästi. Tai siis, minulle huonot puolet. Oletan, että maailmasta löytyy ihmisiä jotka pitävät appelsiiniteestä, ei kai sitä muuten tehtäisi. Itse vaan nautin appelsiinista enimmäkseen tuoreena ja mehuna.

Mutta hyvin onnistunut appelsiinitee, ei voi muuta sanoa. Tai makuvesi. No, appelsiinijuotava joka tapauksessa.

Orange Pistazie Grüner Honeybush, honeybush. Haudutuslämpötila 100ºC. Haudutusaika 5-6 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti