lauantai 1. joulukuuta 2018

Teejoulukalenteri 2018

Joo, eipä tätäkään blogia ole tullut oikein päivitettyä. Kiire vuosi jne. Mutta koska hankin taas teekalenterin, niin ajattelin nähdä sen verran vaivaa, että kirjailen taas maistelmia ylös.

Teet ovat tällä kertaa Etsystä hankittuja. En tiedä onko teekalenterin mahdollistakaan miellyttää minua niinkuin haluaisin, mutta tällä kertaa ei ainakaan pitäisi olla teemasta kiinni!

ManufakturUnikate nimellä kulkeva kauppa myy pieniä tulitikkurasian kokoisia teepusseja eri mallisina ja kokoisina kokoelmina, joissa luvataan saavan 250-400 ml teetä, riippuen siitä kuinka voimakasta teetä haluaa. Ostaessani myynnissä oli ainakin pari erilaista 24:n pussin sekalaista kokoelmaa, mustan teen samanmoinen ja ainakin valkoiselle teelle 10 pussin kokoelma. Hinta on moniin kalentereihin verrattuna huokea, toki mukana ei tule suoraan mitään pakkauksia. Se ei tietenkään minua haittaa, koska viime vuonna ostin Unssista pakkauksen jossa oli mukana kaikki tarvittava teen lisäksi.

Kauppaan pääset tästä

Kuten nimestä voi päätellä, kauppa on saksasta, joten toimitus oli nopeaa. Ja teepussit saksaksi, mutta ohjeet keittoon ovat kuitenkin selkeitä.

Ensimmäinen pussi on Romantische Träume Kräutertee eli Romanttinen Uni yrttitee. En ole varsinaisesti yrttiteiden ystävä, mutta halusin kokoelman jossa on muutakin kuin mustaa teeta, joten otan tämänkin ihan uteliaisuudella vastaan.

Koska omaan n. 400 ml valuurautapannun aion ainakin kotona ollessani keitellä teet siihen. Määrä näyttää melko hyvälle siihen, mutta katsotaan miltä tuntuu.

Teekalenteri itsessään tuoksuu hyvin voimakkaalle, joten koska laitoin pussit seinälle vasta tänään, niin koko kämppä tuoksuu kokoelmalle, voimakkaasti. Haju ei onneksi ole erityisen paha, aluksi pidin sitä jopa ihan miellyttävänä, mutta sen voimakkuus yrittää saada minulle aikaan päänsärkyä. Joten en pysty kauheasti nuuhkimaan kädessäni olevaa pussia. Mutta visuaalisesti siinä on ainakin useita nuppuja ruusua, mikä on aina hyvä lähtökohta. Luulen, että mukana on myös omenaa ja ehkä ruiskukkaa. Haudutetun teen tuoksu on herkkä ja maanläheinen.

En juo kovin usein yrttiteitä, ja silloin kun juon, niin juon yleensä voimakkaita ja selkeästi maustettuja kuten vaikka sitruuna(ruoho)-inkivääri teetä. Joten en osannut ollenkaan päätellä miltä tämä romanttinen unelma maistuisi. Ja olen iloisesti yllättynyt! Jos en tietäisi paremmin, voisin kuvitella juovani jotain keveää vihreää teetä. Tee on hieman makea ja todella miellyttävän makuinen. En osaa sanoa onko kyse hedelmäisyydestä vai kukkaisuudesta vai kenties täydellisestä sekoituksesta. Mutta todelle miellyttävää <3

Googlasin nopeasti teen nimellä, että jospa tee olisi yleinen. Ja näyttäisi olevan. Ensimmäinen hitti tuotti teen jonka kuvaus kuulostaa hyvin todennäköiseltä, vaikka nimi onkin Romantische Träumerei. Tee sisältää persikkaa, omenaa, ruusun ja ruiskaunokin lehtiä. Pohjana on vihreä rooibos.


En siis yhtään ihmettele, että pidän teestä. Ruusu ja persikka ovat tietenkin aina hyviä. Omenan kanssa olen epävarma, mutta se ei onneksi maistu omenaiselle teessä. Hämärästi muistan todenneeni aikaisemminkin että vihreä rooibos on ihan ok, melko vihreäteemainen.

Pidän kofeiinista teessäni, joten yrttiteet eivät koskaan tule olemaan kauhean korkealla listallani. Mutta tämä on hyvin miellyttävä tee ja mieluusti joisin tätäkin toistekin, joten aion pitää tämän mielessäni, jos joskus kaipuuta yrittipuolelle tulee.

Aivan mahtava alku teekalenterille <3

Teetä oli ehdottomasti täysin tarpeeksi 400ml pannuun. Haudutin teetä runsaat 5 minuuttia.

Romantische Träume Kräutertee, yrttitee. Haudutuslämpötila 100ºC. Haudutusaika 5-6 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti